Feber -kuumetta

En jobbig natt bakom oss med gråt och ledsenhet. Han fick sova hos oss delar av natten. På morgonen kändes han varm och jag mätte febern till 38.2 grader celscius. Därmed var det bara att ringa in och meddela att vi tyvärr måste stanna hemma sista inskolningsdagen. Snopet. Han verkar ju ha trivts bra på dagis och nu känns det som att man kommer att halka bakåt lite. De skulle diskutera hur vi ska göra när A kommer tillbaka efter tillfrisknad. Kanske att jag lämnar honom men att det blir en kort dag. Vi får se. Hittills han har ätit rätt så bra (lunchen verkade inte vara favoriten, broccoli verkar ta emot lite, den spottar han ut nämligen). Generellt har han börjat skicka ut saker ur munnen mycket mera än förut så jag antar att han har börjat bilda en uppfattning om vad som är gott och vad som inte är fullt så gott som en del annat. Igår åt han blodpudding för första gången på dagis (fick stoppa in vissa bitar flera gånger men den gick ner till slut). Att somna gick betydligt bättre dag två också även om det tog en stund, men han var lugn för det mesta. Jag tog inte med mig kameran igår vilket jag ångrade ca. 5 min efter att vi hade kommit till förskolan, för där höll han på att putta på en dockvagn tillsammans med en tjej från gruppen efter att hon hade hjälpt honom ta upp vagnen (som han hade vält tidigare). Det såg hur gulligt ut som helst. Egentligen var det nog så att hon hade tänkt att ta över vagnen men han hängde på och tog tag i andra handtaget och efter en stund så släppte hon och A var herren över vagnen igen. De ska nog bli bra kompisar de två. Hon verkar hur gullig och rolig som helst. Till ex. när hon vaknade från tupplur ungefär samtidigt som A så gav hon ett stort leende och glatt HEJ! till alla omkring. Och hon slår sig mest också, men hon är lika glad för det, det är framåt som gäller.

Aika työläs yö takana. Itkua ja hampaiden kiristystä ja A nukkui ajoittain meidän välissä vaikkakaan siinä ei kyllä tainnut nukkua kukaan kovin hyvin, ei ainakaan vanhemmat. Aamulla sainkin sitten mittariin lukemat 38.2 astetta celciusta ja ei auttanut kun soittaa esikouluun ja ilmoittaa asia. Näin ollen meidän kolmas sopeutumispäivä jäi siihen. Ne sano keskustelevansa miten tehdään sitten kun tullaan takaisin, ehkä niin, että jätän A:n aamulla mutta en kuudeksi tunniksi vaan lyhyemmäksi ajaksi (ehkä vähän tilanteesta riippuen). Tuntuu vähän kun otettais takapakkia nyt, sekin kun tuntuu viihtyvän siellä hyvin, katellaan. Tähän mennessä se syönyt ihan ok, mitä nyt syljeskeli parsakaalit ja muut kastikkeen höysteet pihalle, ei tainnut olla hyvää ainakaan tänään. pastaa se kyllä söi kun jätin tortellinit vielä pienetämättä niin se oli vielä viihdyttävää, kun sinne pysty työntää sormen sisälle ja niihin pystyi puhaltaa, mutta meni sinne suuhunkin jokunen ennen leikin alkua. Se on muutenkin ruvennut hylkimään tiettyjä ruoka-aineita, mitkä tulee sitten paluupostissa suusta ulos. Kai sen maku on nyt sitten alkanut valkkaamaan suosikkeja. Edam juustosta se tykkää kun hullu puurosta, leipä jää syömättä ottaa vaan juuston päältä. :) Eilen se söi esikoulussa veripuddingia (eli kai sen vois verilettuihin rinnastaa, täällä ne vaan tekee siitä isomman palan ja siitä sitten leikataan siivuja ja paistetaan pannulla, tosin nämä taisi olla uunissa paistettuja). Nukahtaminenkin sujui paljon helpommin eilen kun eka päivänä vaikka siihen meni oma aikansa, mutta pysyi rauhallisena. En ottanut kameraa mukaan eilen ja kaduin sitä n. 5 min sinne esikouluun tulon jälkeen, kun A niin nätisti työnsi nukenrattaita yhden ryhmän tytön kanssa. Se tyttö oli auttanut sitä nostaa vaunut ylös kun se oli onnistunut kippamaan ne kumoon. Mä luulen, että se oli oikeasti ajatellut pölliä ne A:lta, mutta A vaan rauhassa tarttui toiseen kahvaan ja työnsi sen tytön kanssa. Kai se sitten totes, että ei se A varmaan päästä irti ja luovutti. Mutta kyllä se oli herttaisen näköistä. Eiköhän niistä tule ihan hyvät kaverit. Se tuntuu olevan tosi suloinen tyttö esim kun se heräs päikkäreiltä suunnilleen samaan aikaan kun A niin se katseli hetken ympärilleen ja hymyili sitten isosti kaikille ja sanoi kirkaalla äänellä HEJ! ja se tyttö kolhii itseään eniten (eilenkin kaatui ja naarmutti vasemman posken ja otsan asfalttiin ja siinä oli vanhatkin naarmut vielä näkyvissä, reppana. Kun me oltiin tutustumassa maanantaina niin siltä jäi sormet vähän oven väliin, ei siis mitään pysyvää vammaa, mutta taisi vähän sattua) ja silti aina hyvällä tuulella, eikun meno päällä.